Ja toisaalta, juuri silloin pään läpi kuhisee eniten ajatuksia ja (mieli)kuvia, joitten pitäisi päästä ulos.
Viimeiset kesänpäivät - aurinkoa.
Ensimmäiset syyspäivät - sadetta.
Aika kuluu ja minä juoksen ja matelen yhtäaikaa. Minä, ei aika.
Liika ideoita, jotta ne saisi paperille. Liikaa ajatuksia jokaisesta yksittäisestä vesipisarasta.
Ja silti vauhti on liian kova, kaikki sumenee yhdeksi vauhtiviivaksi.
Pitää siis vain seurata tuota yhtä viivaa ja yrittää silti aistia sen sävyt ja myös nauttia vauhdista.
*****
"Syöminen oli nautinnollista juuri tähän vuodenaikaan, sillä
marjat olivat kypsiä."
-Stephen Baxter, Mammutit, ensimmäinen kirja: Hopeaturkki
Tässä randomi kirjan kohta randomista kirjasta, kuvaa minua kait aikas hyvin. :D
ymmärrän hyvin pään kuhinan ja paperin tyhjyyden :D ...melkeinpä liiankin hyvin :| :]
VastaaPoista:D no täytyyhän sitä ny hieman aina potea tyhjän paperin syndroomaa. ;D
Poista